17.10.2016

Juan Carlos Martin Gonzalez nimetty LM Tietopalveluiden kaupalliseksi johtajaksi

Yrityksen kaupalliseksi johtajaksi (Chief Commercial Officer) on nimitetty Juan Carlos Martin Gonzalez.

Juan Carlosilla on lähes 20 vuoden kokemus tietopalvelualalta. Hän on työskennellyt myös vaativissa johtotehtävissä, viimeiset kaksi vuotta LM:n Espanjan liiketoimintojen johdossa ja aiemmin mm. Swetsin Etelä-Euroopan toimintojen kaupallisena johtajana.

Juan Carlos jatkaa edelleen LM:n Espanjan toimintojen johdossa ja ottaa nyt lisäksi vastuulleen LM Groupin kaupallisten toimintojen johtovastuun maailmanlaajuisesti, mukaan lukien myynti, hinnoittelu, myynnin kehittäminen, myyntityökalut sekä prosessien kehittäminen.

– Olen todella iloinen nimityksestäni LM:n kaupalliseksi johtajaksi. Yrityksemme on parhaillaan erittäin mielenkiintoisessa vaiheessa. Odotan innolla, että pääsen tekemään entistä tiiviimpää yhteistyötä ammattitaitoisen ja lahjakkaan henkilöstömme kanssa ympäri maailmaa ja kehittämään yhdessä liiketoimintaamme eteenpäin, Juan Carlos kommentoi.

Hän ottaa tehtävän vastaan Nels Rune Jenseniltä, joka on päättänyt viiden LM:n vuoden jälkeen siirtyä uusien haasteiden pariin.